Tieteiden yötä vietetään torstaina 10.1.

Tieteen oma kaupunkitapahtuma Tieteiden yö levittäytyy Kruununhakaan ja sen lähiympäristöön torstaina 10.1.2019. Illan ja yön aikana keskustellaan muun muassa elokuvista, ilmastonmuutoksesta, peloista sekä uusimmista tietokirjoista. Tieteiden yön ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.tieteidenyo.fi. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.*

Kansalliskirjaston Kupolisali muuntautuu Tieteiden yönä elokuvateatteriksi, jossa nähdään Peter von Baghin Muisteja – pieni elokuva 1950-luvun Oulusta. Elokuvantekijän nuoruus ja 1950-luvun Oulu heräävät teoksessa henkiin monipuolisen arkistomateriaalin avulla. Myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) Tieteiden yön tapahtumassa tutustutaan elokuvien maailmaan. Tilaisuudessa kuullaan, millaiseen välienselvittelyyn SKS ja Suomi-Filmi ajautuivat Aleksis Kiven Kihlaus-elokuvan tiimoilta. Tapahtuma päättyy restauroidun elokuvan esitykseen.

Ilmastonmuutosta käsitellään Lavaklubilla sekä joulukuussa avautuneessa Oodi-keskustakirjastossa. Lavaklubilla analysoidaan ilmastonmuutokseen liittyvää retoriikkaa Allegra Labin ja Tutkitusti.-yhteisön johdolla. Mistä puhutaan, kun julkisuudessa, politiikassa ja mediassa otetaan kantaa ilmastonmuutokseen? Entä mistä silloin pitäisi puhua? Sitran ja Helsingin kaupungin Oodissa järjestämässä työpajassa pohditaan, miten kaupungeissa voidaan elää kestävää arkea ja pienentää hiilijalanjälkeämme.

""
Tieteiden yön graafisen ilmeen on tehnyt graafikko ja kuvittaja Lille Santanen.

Tieteiden talon tapahtuma tarjoaa ohjelmaa koko Tieteiden yön ajaksi. Tapahtumassa opetellaan muun muassa nuolenpääkirjoitusta ja somedatan analysointia sekä kuullaan, millaista on tutkia sotarikoksia konfliktin keskellä. Alkuillasta nähdään lapsiperheille suunnatun Roska-aarre-nukketeatterinäytelmän ensiesitys. Näytelmässä eri tieteenalojen edustajat tuovat arjesta tuttuun muoviroskailmiöön uusia näkökulmia ja saavat pohtimaan, minkälainen merkitys yksittäisen ihmisen valinnoilla on luonnolle. Esityksen toteutuksesta vastaa Nukketeatteri Sampo.

Helsingin kaupunginmuseon uudessa näyttelyssä vierailijat voivat kohdata omia pelkojaan ja tuntea, mitä pelko tarkoittaa muille. Tieteiden yönä pelkoja puretaan näyttelyn ohella keskustelemalla. Museon ala-aulassa Vastuullinen tiede -hankkeen järjestämissä paneeleissa pohditaan, lisääkö tieto tuskaa. Entä miten tutkijoiden pelot vaikuttavat meihin kaikkiin.

Tieteiden yö on antanut ajattelemisen aihetta jo vuodesta 2003 lähtien. Kasvaneen järjestäjäjoukon myötä Tieteiden yö levittäytyy tänä vuonna kahteenkymmeneen eri tapahtumapaikkaan. Tieteiden yön ohjelmasta vastaavat Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Gaudeamus, Vastapaino, Tutkijaliitto, Tiedekirja, Kansallisarkisto, Kansalliskirjasto, Suomen Pankin Rahamuseo, Helsingin kaupunginmuseo, Ateneum, Suomen Sukututkimusseura, Studium Catholicum, Tietokirjallisuuden edistämiskeskus, Svenska litteratursällskapet i Finland, Allegra Lab Helsinki, Helsingin kaupunki, Päivälehden museo, Sitra, Katsomukset-portaali, Vastuullinen tiede -hanke, Kuka.io, Antikvariaatti Sofia, Kaupunkitutkimusinstituutti Urbaria sekä kymmenet tieteelliset seurat, jotka järjestävät ohjelmaa Tieteiden talolla. Tapahtuman koordinoinnista vastaa Tieteellisten seurain valtuuskunta. Tieteiden yö järjestetään osana Tieteen päiviä, joita vietetään 9.–13.1.2019 Helsingin yliopiston päärakennuksella.