HDS painianalyysi: Tiedon arvo vai hyöty?

Tieteen päivien perjantain Päivän painissa 13.1.2019 emeritusprofessori Esko Valtaoja ja professori Per Mickwitz väittelivät otsikolla Tiedon arvo vai hyöty? Katso tilaisuuden tallenne Tiedetv-kanavalta, YouTubesta.

Molemmat osapuolet tunnistivat sekä perustutkimuksen että soveltavan tutkimuksen hyödyt, mutta näkivät tieteen ja yhteiskunnan suhteen sekä perustutkimukseen mahdollisesti kohdistuvan arvostuksen puutteen eri tavalla.

Aloituspuheenvuorossaan tieteen arvoa puolustava Esko Valtaoja korosti tieteellisen tiedon tärkeyttä maailman ymmärtämisessä. Hän kertoi etenkin perustutkimuksen olevan uhattuna, kun tiedettä arvioidaan tähän näkökulmaan sopimattomista lähtökohdista. Per Mickwitz puolestaan totesi aloituspuheenvuorossaan, että ilmastonmuutoksen kaltaiset yhteiskunnalliset haasteet tarvitsevat ratkaisuja tieteeltä, jolloin tarvitaan myös lyhyellä tähtäimellä hyödyllistä yritys- ja yhteiskuntalähtöistä tutkimusta.

Molemmat puhujat olivat alkupuheenvuoroista lähtien selkeitä puhujia. Kautta painin etenkin Valtaoja toi esiin ytimekkäitä ja havainnollisia esimerkkejä siitä, miten tutkijoiden asema on heikentynyt myös yliopistolla, mikä konkretisoi hänen kuvaamiansa yhteiskunnallisia muutoksia tieteen arvostuksessa. Välillä sisällön karsiminen ja kiteyttäminen puheenvuoroissa olisi voinut tehdä keskustelusta tehokkaampaa etenkin painin loppua kohden.

Osapuolien vuorovaikutus ja kyky kuunnella toista puolta olivat painin vahvuuksia. Strategisesti tehokkaasti Mickwitz kyseenalaisti oletuksen siitä, että perustutkimus ei tuottaisi myös merkittävää hyötyä, vaikka tämä ei olisi aina lyhyellä aikavälillä ilmeistä. Yhteiskunnallisen arvostuksen puutteen osalta hän kutsui tutkijoita myös katsomaan peiliin, sillä tutkimuksen vieraus ihmisten silmissä voi johtua osittain tutkijoiden poissaolosta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Argumenttien vertailua ja suhteuttamista painissa olisi voinut olla vielä lisää: molempien puolien tunnistaessa toisen näkökulman arvon, olisi myös näkökulmien erojen erittely ja vertailu tuonut keskusteluun selkeyttä ja motivoinut yleisöä kannustamaan puhujan puolta.

Helsinki Debating Society (HDS) on Helsingin yliopistoa edustava väittelyseura. HDS järjestää väittelytapahtumia, kouluttaa erilaisia yleisöjä väittelytaidoissa ja edustaa Helsingin yliopistoa kansainvälisissä väittelykilpailuissa. HDS järjestää joka viikko tiistaisin klo 18.30 viikkoväittelyitä, joihin osallistuminen on ilmaista, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Tapahtumien kieli on englanti, joten väittelyharrastus on myös hyvä tapa tutustua kansainvälisiin opiskelijoihin ja kehittää kielitaitoa. Lisätietoa HDS:n tapahtumista löytyy parhaiten järjestön Facebook-sivuilta tai nettisivuilta.

Teksti: Helsinki Debating Society.
Kansikuva: Jari Loisa.