klo 16.30–16.45 Tohtorikoulutettava Tuomas Honkaniemi (Vaasan yliopisto): Maaseutu on haluttava ilmiö urbanisoituvassa Suomessa – minkälaista tarinaa paikkaseksikkäät yritykset kertovat maaseudusta?

Lauantain (16.1.) ohjelma

Suomalainen maaseutu ei usein näyttäydy ulospäin houkuttelevana, saati seksikkäänä. Etenkin mediaa seuraamalla voi helposti päätyä ajatukseen, että on olemassa vain yhdenlainen maaseutu, jossa tulevaisuudennäkymät näyttävät huonolta. Merkkejä on kuitenkin nähtävissä myös toisenlaisesta kehityksestä. Maaseudun kannalta erityisen kiinnostava genre on yritykset, jotka ovat rakentaneet imagonsa voimakkaasti paikallisen omaperäisyyden varaan uudenlaisella tavalla. Kutsumme näitä yrityksiä paikkaseksikkäiksi yrityksiksi.

Maaseutukontekstissa paikkaseksikkyyden käsitteellä onkin runsaasti annettavaa maaseudun ja kaupungin henkisen kuilun kaventamiseen. Paikkaseksikkyys liittyy vahvasti mielikuviin, ja maaseutu on haluttava ilmiö monen urbaanin asukkaan silmissä. Tämä ilmenee monen yrityksen tavassa hyödyntää maaseutua imagossaan. Esimerkkejä löytyy runsaasti esimerkiksi ruoan – ja alkoholintuotannosta.