Tieteen päivillä lähestytään Suomen itsenäisyyden juhlintaa uudesta näkökulmasta Euroopan ajan henkeä vuonna 1917 avaavalla luentosarjalla. Millaisesta maailmasta Suomi lähti liikkeelle sata vuotta sitten?
Ajankohtaista
Tieteen päivien ennakkotilaisuudessa torstaina 8.12. klo 17 kolme puhujaa Tieteen päivien eri sessioista kokoontuvat yhteen ja pohtivat näitä kysymyksiä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tieteen päivistä on kasvanut neljässäkymmenessä vuodessa runsas, kahden vuoden välein järjestettävä viisipäiväinen tiedefestivaali, joka jalkautuu luentosaleista myös kaupungin kaduille ja kauppakeskukseen.
Suomen aforismiyhdistyksen ja Tieteen päivien järjestämän tiedeaforismikilpailun voittajat julkistettiin Helsingin Kirjamessuilla, Tiedetorilla 27.10.2017. Ensimmäisen sijan kilpailussa vei Arto J. Annila. Toiselle ja kolmannelle sijalle pääsivät Olli Hyvärinen ja Osmo Tammisalo. Lea-Maaria Borg palkittiin kilpailussa kunniamaininnalla.
Tieteentekoon kelpaavat hiukkaskiihdyttimet ja teipatut mehutölkit. Ajatus on tärkein. – Lea-Maaria Borg
Tieteen päivien 2017 ohjelma julkistetaan Helsingin Kirjamessuilla torstaina 27.10.2016. Julkistamistilaisuus järjestetään Tiedetorilla, Takauma-lavalla klo 13.30. Tilaisuudessa luodaan ensisilmäys tammikuussa järjestettävään tapahtumaan ja nostetaan esille muutamia erityisen kiinnostavia tilaisuuksia Tieteen päivillä.
Tieteen päivien Nuorten päivän kaikki paikat varattiin loppuun vain vuorokauden sisällä ohjelmanjulkistamisesta. 9.- ja lukioluokille suunnattu Nuorten päivä järjestetään perjantaina 13.1.2017.
Ohjelmatoimikunta vastaa Tieteen päivien ohjelmasta Helsingin yliopiston päärakennuksella. Ohjelmatoimikuntaa kaudella 2015–2017 johtaa Teija Tiilikainen.
Tieteen päivien luento-ohjelma rakentuu vuonna 2017 ”Vapauden rajat” -teeman ympärille. Aihetta käydään läpi monipuolisesti eri tieteenalojen näkökulmista. Vapauden rajoja käsitellään päivien aikana satojen luentojen kautta.
Tieteen päivien 2017 graafisesta ilmeestä vastaavat graafikkopariskunta Olavi Hankimo ja Tiina Pystynen. Ilmettä hallitsee käsin piirretyt, värikkäät linnut.
Mitä jos pääsisit matkustamaan ajassa taaksepäin? Tiedettä kaupungissa tuo kauppakeskus Kamppiin tieteen aikakoneen, jolla tämä on mahdollista.