Minä menen: Taru Anttonen suosittelee sananvapaus-teemaa

24.11.2016

 

Taru Anttonen
Naisasialiitto Unionin vt. pääsihteeri 

Olen valinnut Tieteen päivien ohjelmistosta kolme keskustelua, joihin aion osallistua. Ne kaikki käsittelevät samaa aihepiiriä hieman eri näkökulmista eli sananvapautta ja vihapuhetta.

Vapaus vihapuheeseen? Median vastuun rajat käsittelee aihetta median kannalta eli mikä median vastuu on vihapuheen mahdollistajana.

Sanan vapaus ja rajat käsittelee aihetta yleisemmin: siinä pohditaan esimerkiksi taiteen vapauden rajoja.

Vihapuhetta vai puntarointia? Onko kansalaisista keskustelijoiksi? käsittelee nykyistä ja vähän mennyttäkin kansalaiskeskustelua.

Olen valinnut tämän aihepiirin koska se on ajankohtainen ja tärkeä. Vihapuhetta puolustellaan ja perustellaan usein sananvapaudella, vaikka itseasiassa pahimmillaan se hiljentää erilaisia vähemmistöjä, rodullistettuja henkilöitä ja heidän puolustajiaan eli heitä, jotka vihapuhetta vastaanottavat. Nykyajan vihapuheessa yhdistyvätkin rasismi ja naisviha. On tärkeää, että tästä aiheesta keskustellaan ja on meidän kaikkien vastuulla tässä yhteiskunnassa, että vihapuhetta ei hyväksytä. On hyvä, että Tieteen päivilläkin keskustellaan asiasta.

 

1. Vapaus vihapuheeseen? Median vastuun rajat 
Torstai 12.1.2017 klo 10.00–11.00 
Helsingin yliopiston päärakennus, sali 13

2. Sanan vapaus ja rajat 
Torstai 12.1.2017 klo 15.45–17.45
Helsingin yliopiston päärakennus, sali 1

3. Vihapuhetta vai puntarointia – Onko kansalaisista keskustelijoiksi?

Sunnuntai 15.1.2017 klo 12.00–14.00
Helsingin yliopiston päärakennus, sali 1

 

Minä menen -videoilla eri alojen suosittelijat valitsevat Tieteen päivien ohjelmasta suosikkisessionsa. Kerro Twitterissä hashtagilla #minämenen, minne sinä menisit Tieteen päivillä.