Nykyajan tutkimusmatkat

Paikka: 
Luentosali 1, Helsingin yliopiston päärakennus
Päivä: 
Wednesday 9.1.
Aika: 
10.00 to 11.45

Puheenjohtaja: professori Markku Löytönen (Helsingin yliopisto). Tohtorikoulutettava Sanni Turunen (Helsingin yliopisto): Geologiaa maailman yksinäisimmällä reunalla – päämääränä Antarktiksen muinaiset jättiläistulivuoret. Professori Martti Pärssinen (Helsingin yliopisto): Kun panoksena on elämä tai kuolema – haastavia tilanteita Etelä-Amerikan tutkimusmatkoilta. Professori Jussi Pakkasvirta (Helsingin yliopisto): Pitkällä yhteiskuntatieteellisellä tutkimusmatkalla Keski-Amerikassa – vallankumouksista ilmastonmuutokseen, 1980–2017.

Sana ”tutkimusmatka” herättää usein mielikuvia 1400-luvulta alkaneesta eurooppalaisten löytöretkien ajasta. Tällöin tehtiinkin hurjia tieteellisiä tutkimusmatkoja, jotka kartoittivat maailmaa eurooppalaisille. Nämä mielikuvat ovat kuitenkin osin vääriä, sillä tutkimusmatkailu on jatkunut läpi vuosisatojen. Tutkimusmatkat muodostavat katkeamattoman ketjun toinen toistaan jännittävämpiä matkoja maan ääriin. Niinpä myös Suomesta tehdään nykyään tutkimusmatkoja kaikkialle maailmaan. Eikä matkoista puutu jännitystä yhtään sen enempää kuin menneinä vuosisatoina: Arktisen alueen geologisilla tutkimusmatkoilla tutkimusaluetta tulee vartioida aseistettuna, ettei salakavalasti saalistava jääkarhu pääse yllättämään. Etelämantereen ankarista sääolosuhteista selviytyminen taasen edellyttää tutkijalta huolellista varustautumista ja suurta varovaisuutta. Muinaisten intiaanikulttuurien kenttätutkimus Etelä-Amerikassa voi kirjaimellisesti olla hengenvaarallista, jos paikallinen sissiliike yllättää retkikunnan. Sessiossa tämän päivän kuuluisat suomalaiset kaukomaiden tutkijat kertovat toinen toistaan jännittävämmistä seikkailuistaan.

Tämä sessio streemataan suorana Tieteellisten seurain valtuuskunnan YouTube-kanavalle. Myöhemmin se on nähtävissä tallenteena.