Uskonnollinen radikalismi, islam ja terrorismi – miten vastustaa median toiston voimaa?

Teksti: Otto Snellman
Kansikuva: Al-Aqsa / Αλ Ακσά / boublis. Käytetään CC BY-NC-SA 2.0 lisenssillä / Rajattu alkuperäisestä.

Radikalisoituvat uskonnot, ja aivan erityisesti radikaalit islamtulkinnat, on 2010-luvun jälkipuolella esitetty merkittävänä eurooppalaisen ja länsimaisen sivilisaation uhkana. Jatkuva radikalismin, terrorismin ja islamin niputtaminen mediassa ja julkisessa keskustelussa voi kuitenkin sumentaa näköpiiriämme. Apulaisprofessori Johanna Sumiala ja dosentti Jyri Komulainen haluavat Tieteen päivien (9.-13.1.2019) ohjelmissaan raivata tilaa ymmärtävälle terrorismikeskustelulle ja myönteisille esimerkeille uskonnollisesta radikalismista.

Viattomiin siviileihin kohdistuvat islamistiset terroriteot ovat yleistyneet Euroopassa alkaen tammikuun 2015 iskusta Charlie Hebdon toimitukseen, ja ne selitetään mediassa ja julkisessa keskustelussa usein ”radikalisoitumisen” lopputuloksina. Elokuusta 2017 lähtien radikalismin uhka on ollut konkreettisemmin läsnä myös suomalaisten kokemusmaailmassa, kun Abderrahman Bouanane puukotti useita ihmisiä Turun Kauppatorilla. Radikaalius on kuitenkin eri asia kuin väkivaltainen jihadismi. Tästä ovat yhtä mieltä media- ja viestintätutkimuksen apulaisprofessori Johanna Sumiala sekä uskontoteologian ja ekumeniikan dosentti Jyri Komulainen.

Sumiala on ollut viime vuosina kiinnostunut siitä, miten väkivaltaa, terrorismia ja kuolemaa esitetään mediassa. Koska islamistinen terrori on yleistynyt länsimaissa viime aikoina, Sumiala on perehtynyt myös väkivaltaisiin islamtulkintoihin. Tieteen päivillä Sumiala vetää paneelia Miten keskustella terrorismista mediayhteiskunnassa? Monialaisessa paneelissa istuvat tutkija Karin Creutz, tietokirjailija ja kriisiviestinnän asiantuntija Lilly Korpiola sekä Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Jukka Huusko.

Komulainen on dosentti sekä Helsingin että Itä-Suomen yliopistossa. Hänen tutkimusuransa on lähtenyt liikkeelle hindulaisuuden ja kristinuskon välisen dialogin tarkastelusta, mutta myöhemmin hän on perehtynyt laajemmin globaalin etelän teologioihin. Komulainen on Tieteen päivillä session Uskonto, rohkeus ja radikalismi? puheenjohtaja. Sessiossa ovat mukana myös tutkija Kimmo Ketola sekä uskontodialogin asiantuntija ja teologian tohtori Elina Hellqvist.

 

Radikaali ja politisoituva uskonto: uhka vai vapautuksen impulssi?

Vaikka uskonnollinen radikalismi ja väkivalta onkin onnistuttu viime vuosina niputtamaan länsimaisessa tajunnassa, ei radikalismilla itsessään ole välttämätöntä yhteyttä hirmutekoihin tai terrorismiin. ”Jokainen aito kristitty on parhaimmillaan radikaali”, Komulainen kiteyttää tavalla, joka voisi asiayhteydestä irrallaan kuulostaa äärimmäisen uhkaavalta maallistuneille suomalaisille tapakristityille.

Komulainen kuitenkin selventää: ”Sana radix on latinaa ja tarkoittaa juurta, ja sana ’radikaali’ tarkoittaa sitä, joka menee juuriin asti.” Näin ollen Komulaisen mukaan esimerkiksi Jeesus Nasaretilaisen ja Franciscus Assisilaisen sanomat olivat monella tapaa radikaaleja eli rajoja rikkovia ja uskonnon perusteisiin palaavia. ”Kriittiset historian tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesus ristiinnaulittiin, koska hän ajautui konfliktiin vallanpitäjien kanssa”, Komulainen kertoo.

”1960-luvun lopussa uskonnonsosiologi Peter L. Berger ennusti, että 2000-luvulle tultaessa uskonnolliset yhteisöillä ei ole mitään laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. 1990-luvulla Berger myönsi, että hän oli väärässä.”

Tässä mielessä radikaalit uskontotulkinnat ovat yhdistyneet usein edistykselliseksi miellettyihin sosiopoliittisiin vaatimuksiin ja liikkeisiin. Nykypäivän esimerkeistä Komulainen korostaa Latinalaisessa Amerikassa kehittynyttä ja eritoten globaalissa etelässä merkittävää vapautuksen teologiaa, jossa kristinusko nähdään yhteiskunnallisen sorron ja väkivallan vastavoimana. Komulaisen mukaan tämä hyvinkin poliittinen (muttei puoluepoliittinen) käsitys kristinuskosta on paluu varhaisen kristinuskon teologiaan, joka oli kumouksellista ja radikaalia. Vapautuksen teologia on levinnyt jälkikolonialistisesta maailmasta länsimaihin viimeistään argentiinalaisen paavi Franciscuksen ansiosta.

Myös uskonnon politisoituminen saattaa kuulostaa uhkaavalta länsimaissa, joissa on jo pidempään ollut taipumuksena erottaa uskonto ja poliittinen elämä toisistaan. Sumialan mukaan uskonnon politisoitumisesta puhuttaessa tulee olla tarkkana: ”Nykyään suomalaisessakin mediassa toimittajat puhuvat paljon siitä, että joku yhteiskunnallinen asia ’politisoituu’. Tämä on absurdia, koska lähtökohtaisesti kaikki on poliittista yhteiskuntatieteiden näkökulmasta. Uskonnon politisoitumisesta puhuttaessa ajatellaan, että uskonto ja politiikka ovat erillisiä ilmiöitä, joiden pitäisikin pysyä erillisinä.”

Komulainen torjuukin politisoitumisen käsitteen tässä merkityksessä: hänen mukaansa maanpäällisessä maailmassa ei ole olemassa ”puhdasta uskontoa”, joka on täysin kaikesta poliittisesta vapaa. Komulainen sen sijaan väittää, että nykyistä maailmanpolitiikkaa ei voi ymmärtää ilman uskonnon paluuta sen keskiöön. ”1960-luvun lopussa uskonnonsosiologi Peter L. Berger ennusti, että 2000-luvulle tultaessa uskonnolliset yhteisöt ovat vain pieniä, lahkomaisia yhteisöjä, joilla ei ole mitään laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. 1990-luvulla Berger myönsi, että hän oli väärässä”, Komulainen kertoo.


Komulaista voi kuulla Tieteen päivillä 12.1. klo 12.00. Kuva: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintä. 

Komulaisen mukaan modernisaation myötä uskontojen poliittinen rooli on voinut näyttää, ainakin länsimaista käsin, verrattain pieneltä. Modernit käsitykset uskonnon epäpoliittisuudesta ovat hänen mielestään iskostuneet tiukasti suomalaisiinkin. Vielä syksyllä 2018 kirkon poliittisuutta – eikä pelkästään kirkon poliittisten kantojen sisältöä – paheksuttiin, kun Helsingin tuomiokirkon kryptassa järjestettiin Suomen metsäpolitiikkaa kritisoiva Meidän metsämme -kannanotto.

Komulainen toki myöntää, että radikalismi voi myös yhdistyä väkivaltaan ja terroritekoihin. Mutta hänen mukaansa olisi ymmärrettävä, että niin kutsutut maailmanuskonnot, kuten kristinusko, islam, buddhalaisuus ja hindulaisuus, ovat niin laajoja ilmiöitä, että kaikkiin niistä liittyy sekä rauhan että väkivallan elementtejä. Esimerkiksi islamin mieltäminen muutaman marginaalisuuntauksen tekojen tähden väkivaltaiseksi terroriuskonnoksi kertoo enemmän ennakkoluuloistamme kuin islamista itsestään.

 

Toiston politiikka ja kapeneva julkinen keskustelutila

Sumialan mielestä uskonnollinen radikalismi voi näyttäytyä sekä positiivisena että negatiivisena riippuen siitä, mihin ilmiöihin se kulloinkin yhdistetään mediassa. Koska länsimaissa uskonnollinen radikalismi on viime aikoina yhdistetty lähinnä terrorismiin, on käsite saanut uhkaavan ja väkivaltaisen sivumerkityksen.

Sumiala kuitenkin korostaa, että länsimaalaisten on helppo unohtaa, että jonkin ilmiön terrorismiksi tai väkivaltaiseksi radikalismiksi ymmärtäminen riippuu näkökulmasta ja kontekstista. Esimerkiksi al-Qaidan isku Charlie Hebdon toimitukseen ei näyttäytynyt monissakaan paikoissa epäoikeutettuna tai likaisena terrorina vaan sankarillisena profeetta Muhammedin kunnian puolustamisena. ”Mediatutkimuksen näkökulmasta on hirveän mielenkiintoista, milloin mediassa aletaan kutsua jotakin iskua terrorismiksi. Iskujen tekijät eivät välttämättä itse pidä tekoaan terrorina, eikä kaikkia iskuja, kuten Las Vegasin joukkoampumista lokakuussa 2017, pidetä mediassakaan terrorismina”, Sumiala sanoo.

”Vaikka asiantuntija sanoisi, että terroria ja islamia ei pidä aina yhdistää, tulee hän samalla yhdistäneeksi ne negaation kautta.”

Terrorismikin on tietynlaista poliittista toimintaa, Sumiala muistuttaa: ”Terrorismin tavoitteena on herättää huomiota sellaisella teolla, jolla on suuri symbolinen arvo ja joka aiheuttaa kaaosta ja epäjärjestystä.” Hänen mukaansa islamin, radikalismin ja terrorismin assosiaatiossa on kyse ”toiston politiikasta”. Länsimaisessa mediassa erityisesti islamin ja terrorismin yhteydestä on puhuttu niin paljon, että nykyään toista on mahdotonta ajatella ilman toista – terrorismin ja islamin yhteys on ikään kuin hokemalla hoettu yhteiskunnallisesti olemaksi olevaksi tosiasiaksi. ”Vaikka asiantuntija sanoisi, että terroria ja islamia ei pidä aina yhdistää, tulee hän samalla yhdistäneeksi ne negaation kautta”, Sumiala toteaa tiedostaen, että joutui samalla jälleen kerran toistamaan islamin ja terrorismin välisen yhteyden.

Toiston politiikka ja sen seuraukset ovat esimerkki niistä ilmiöistä, joita Sumialan Tieteen päivien paneelissa käsitellään. Hänen mukaansa suomalaisen julkisuuden keskustelutila, jossa terrorismista voidaan tällä hetkellä puhua, on hätkähdyttävän ja huolestuttavan pieni. Yksi iso syy tälle on se, että islam ja terrorismi ovat niin vahvasti kytkeytyneet toisiinsa mielissämme. ”Huoleni on se, ettei julkisuudessa ole enää tilaa ajatella asioita muista kuin omasta näkökulmasta”, Sumiala avaa.


Sumialan vetämä paneeli on Tieteen päivillä 12.1. klo 12.00. Kuva: Helsingin yliopiston viestintä.

Kapenevaan julkiseen keskustelutilaan liittyvät Sumialan mielestä myös paljonpuhutut yhteiskunnallisen vastakkainasetteluiden kärjistyminen sekä niin sanotun kuplautumisen kasvu. Tämä uhkaa hänen mukaansa tutkijoidenkin intellektuaalista vapautta, kun he ottavat osaa julkiseen keskusteluun. Sumiala väittää, että yksi keskustelutilan ahtauden oireista on se, että puheenvuorot, joissa terrorismia ja väkivaltaista radikalismia pyritään ymmärtämään (erotettuna niiden hyväksymisestä), joko tuomitaan tai vaiennetaan.

Sumialan ja muutaman muun tutkijan vielä julkaisemattoman tutkimuksen havainnot Turun iskun jälkeisestä Twitter-keskusteluista kertovat paljon: keskusteluissa vallitsivat islamin pitäminen iskun syntipukkina sekä iskun tekijää rodullistavat kommentit. Sen sijaan tekijän asemaa ja olosuhteita ymmärtämään pyrkineet kommentit hiljennettiin tai torpattiin. Sumialan kysymys suomalaiselle yhteiskunnalle kuuluu: ”Mitä meidän pitäisi tehdä näille lukkiutuneille asetelmille?”

 

Mistä tilaa myönteiselle radikalismille ja ymmärtävälle terrorismikeskustelulle?

Komulaisen mukaan erityisesti näissä keskusteluolosuhteissa uskontojen rauhan elementeistä ja positiivisesta radikalismista on tärkeä puhua. Hän muistuttaa, että uskonto on usein ollut edistyksellisen sosiopoliittisen mielikuvituksen lähde. Komulaisen mukaan esimerkiksi useat maailman johtavat uskonnolliset toimijat ja yhteisöt ovat jo nyt ottaneet ison roolin ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävässä mobilisaatiossa ja toiminnassa. Paavi Franciscuksen kiertokirje Laudato si’ vuodelta 2015 on radikaali ihmisen aiheuttaman ympäristökriisin ja ilmastonmuutoksen vastainen kannanotto. Komulainen viittaa myös esimerkiksi hindulaisten johtajien antamaan julistukseen ilmastonmuutoksesta ja ympäristönsuojelun tärkeydestä.

Mutta miten positiiviset esimerkit saisivat enemmän tilaa julkisuudessa? Komulainen luottaisi maltillisiin uskonnollisiin johtajiin, jotka voivat vastustaa iskuihin yllyttäviä kiihkoilijoita. Ainakin Isiksen tekojen julkisessa tuomitsemisessa maailman muslimijohtajat ovatkin jo kunnostautuneet. Komulaisen mukaan tätä työtä pitää väsymättä jatkaa kaikilla nykymedian kanavilla.

Sumiala ei ole vakuuttunut Komulaisen ratkaisusta vaan viittaa ranskalaisen islam- ja terrorismitutkija Olivier Royn näkemyksiin Euroopan 2010-luvun islamistisista terroristeista. Sumiala tiivistää, että nykypäivän eurooppalaiset terroristit ovat toisen polven maahanmuuttajia ja näin ollen ”hybridityyppejä”, jotka ovat sisäistäneet tiettyjä länsimaisia ajattelutapoja, kuten voimakkaan yksilökeskeisyyden. Nämä hybridit eivät kuulu paikallisiin uskonnollisiin yhteisöihin tai juurikaan tunne islamin teologiaa, eikä se oikeastaan heitä kiinnostakaan. Sen sijaan he ovat otollisia omaksumaan Isiksen tai al-Qaidan retorisesti voimakkaita narratiiveja ja äärimmäisiä islamtulkintoja, jotka ovat helposti saatavilla nykyisessä mediaympäristössä. Sumiala väittää, että hybridit eivät myöskään ota kuuleviin korviinsa maltillisten johtajien vastalauseita.

Sumiala on ylipäätään pessimistinen: ”Länsimaisessa ajattelutavassa usein oletetaan, että maailmaa voidaan muuttaa ja ongelmia ratkoa, kunhan vain pääsemme puhumaan asioista. Mutta nykyisessä alati kiihtyvässä ja pirstaleisessa mediaympäristössä voi olla parempi, että jostakin asioista ei puhuta ollenkaan. Tämän mahdollisuuden käsitteleminen on meille tavattoman vaikeaa.”

Lisätietoja Komulaisen ja Sumialan Tieteen päivien ohjelmista:

Uskonto, rohkeus ja radikalismi?

Miten keskustella terrorismista mediayhteiskunnassa?