AJAUDUTAANKO LAMAAN SATTUMALTA?

Taloustieteessä suositun metodologisen ohjeen mukaan oletusten realistisuudella ei ole niin väliä kunhan teorioista johdetut ennusteet toimivat. Useammin on kuitenkin ennustettu menneisyyttä kuin tulevaisuutta. Kokonaistaloudellisten tai rahoitusmarkkinoiden toimintaa ennustavien mallien aikahorisontti on lyhyt ja ennusteet epävarmoja. Suurimmalle osalle talousasiantuntijoita sekä globaali rahoituskriisi (2007-9) että eurokriisi (2010-) tulivat yllätyksenä. Siksi Nassim Nicholas Talebin vuonna 2007 julkaistu kirja The Black Swan. The Impact of the Highly Improbable sai suuren suosion. Kirjan mukaan talouskriisit ja lamat ovat kuin "mustia joutsenia", joiden olemassaoloa kukaan ei osaa ennakoida. Maailma on satunnainen siinä mielessä, että ympärillämme tapahtuu paljon tärkeitä asioita, jotka ovat harvinaisia ja ennakoimattomia. Ajaudutaanko lamaan tosiaan sattumalta, vai onko kyse siitä, mihin ja minkälaiseen teoriaan poliittisen talouden toiminnasta nojaamme? Onko tulevaisuus ylipäänsä ennakoitavissa? Miten?

Puheenjohtaja: professori Heikki Patomäki (Helsingin yliopisto)

Dosentti Teppo Eskelinen (Itä-Suomen yliopisto)

Akatemiaprofessori Uskali Mäki (Helsingin yliopisto)

Ylijohtaja Juhana Vartiainen (Valtion taloudellinen tutkimuskeskus)

Päivä: 
Lauantai 10.1.
Aika: 
10.20 - 12.20
Paikka: 
Päärakennus, sali 13 (3. krs)