Ajankohtaista

19.11.2020

Tieteiden yö järjestetään seuraavan kerran 14.1.2021. Tieteen oma kaupunkitapahtuma toteutuu tulevana vuonna vahvasti verkossa, mutta etenkin lapsille on myös konkreettisia kohtaamisia tieteen äärellä.

16.11.2020

Viisi eri alan asiantuntijaa kertoo, miltä Tieteen päivien hyvän ja pahan tiedon ympärille kietoutuva teema näyttää heidän tutkimustyönsä valossa.

12.11.2020

Teemavuoden tavoite on kunnianhimoinen – saada kaikki suomalaiset tutkitun tiedon pariin ensi vuoden aikana. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan mittava joukko yhteistyökumppaneita, ja sellaisiksi on syksyn ajan innostettu eri alojen tiedon tuottajia, välittäjiä ja hyödyntäjiä.

9.11.2020

Tieteen päivien 2021 ohjelma syventyy ikiaikaiseen ongelmaan tiedon hyvästä ja pahasta luonteesta.

29.10.2020

Tieteen päiviä vietetään 13.–17.1.2021. Tapahtuman koko ohjelma striimataan suorana verkkoon.

15.10.2020

Nuorten päivä toteutetaan tulevana vuonna striimattavina verkkoluentoina, verkon välityksellä järjestettävinä etätyöpajoina sekä kouluille tilattavina työpajoina.

8.10.2020

Tulevien päivien visuaalisen ilmeen ja tunnuskuvan sekä niissä uljaana koreilevan riikinkukon on suunnitellut graafinen muotoilija Marja-Leena Muukka.

1.10.2020

Tieteen päivien teemana on ”Hyvä ja paha tieto”. Tapahtumaa vietetään Helsingin yliopiston Porthaniassa ja Tiedekulmassa sekä verkossa 13.-17.1.2021.

16.9.2020

Osana Tieteen päiviä järjestettävä Tiedekioski on avoinna yleisölle 15.–16.1.2021.

3.9.2020

Tieteen päiviä vietetään seuraavan kerran 13.–17.1.2021. Ensimmäinen maistiainen Tieteen päivien ohjelmatarjonnasta kuullaan Helsingin kirjamessut verkossa -tapahtumassa.

Pages