Turvallisemman tilan periaatteet

Tieteen päivillä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. 

Turvallisemman tilan periaatteilla tarkoitetaan sitä, että pyrimme luomaan käytäntöjä, joiden avulla jokainen kokisi olonsa mahdollisimman turvalliseksi tapahtumissamme. Puutumme syrjintään, häirintään ja muuhun asiattomaan tai loukkaavaan käytökseen.

  • Jokaisella on oikeus osallistua tapahtumiimme tulematta häirityksi fyysisesti tai sanallisesti. Kunnioitamme toisten koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Emme koske toisiin ihmisiin ilman varmuutta molemminpuolisesta hyväksynnästä. Puhumme toisillemme kunnioittavasti. 
  • Jos kohtelet toisia epäkunnioittavasti, henkilökunnallamme on oikeus poistaa sinut tilaisuudesta. Väkivaltainen käytös johtaa välittömästi tilasta poistamiseen ja rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. 
  • Älä oleta äläkä nimittele. Älä oleta toisen ihmisen sukupuolta, seksuaalisuutta, kansalaisuutta, etnisyyttä, uskontoa, elämäntilannetta, ajatuksia, toimintakykyä, varallisuutta tai taustaa ulkonäön tai toiminnan perusteella.  
  • Puutu häirintään myös sitä todistaessasi. Kysy häirityksi tulleelta, haluaako hän apua tai tukea.   
  • Jos koet syrjintää, uhkailua, ahdistelua tai näet että joku käyttäytyy vaarallisesti, ota yhteys henkilökuntaan. Lupaamme puuttua asiaan ja auttaa pääsemään turvallisesti pois ahdistavasta tilanteesta.

Jos koet tapahtumassa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, ole yhteydessä henkilökuntaamme tapahtuman aikana tai sen jälkeen. Tapahtumissamme toimii myös häirintäyhdyshenkilö, johon voit halutessasi ottaa yhteyttä. Kaikki häirintäyhdyshenkilölle ohjautuvat kontaktit käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja halutessa myös anonyymisti. 

Häirintäyhdyshenkilö:

Mandi Vermilä, Tieteen päivien pääsihteeri
mandi.vermila(at)tsv.fi
puh. (09) 228 69 221