Kristiina Mannermaa on luututkimukseen erikoistunut arkeologi, joka on tutkinut niin ihmisten kuin eläinten hautoja. Arkeologille haudat ovat portti tuhansien vuosien takaisiin maailmoihin ja pyhiin paikkoihin, joihin pääsyyn liittyy toisinaan suuriakin tunteita.

Joskus haudasta on jäljellä vain pitkänomainen kirkkaanpunainen maaläiskä, punamullan värjäämä ihmisen hahmo. Usein kaikki orgaaninen aine on kadonnut kokonaan. Apulaisprofessori Kristiina Mannermaa tutkii työkseen muinaisia hautoja, jotka välistä ammottavat lähes tyhjyyttään ja toisinaan sulkevat sisäänsä paitsi ihmisjäänteitä ja eläinten luita myös erilaisia esineitä kankaista ja koruista meripihkaesineisiin. Mannermaalle hauta ja sen ympäristö kertovat eletystä elämästä; jokaisella haudalla ja niissä lepäävällä vainajalla on oma elämäntarinansa.

– Kuten arkeologisissa kaivauksissa aina, jännitys ja mielihyvä syntyvät siitä, kun saa olla suoraan kosketuksissa muinaisen ihmisen elämästä kertovan aineiston kanssa ja näkee ensimmäisenä ehkä tuhansienkin vuosien taakse.

Mannermaan tekemällä hautatutkimuksella tarkoitetaan yleensä arkeologian osa-aluetta, joka keskittyy ihmisten hautojen ja kuoleman tutkimukseen. Arkeologinen hautatutkimus pyrkii samaan kuin muukin arkeologia: tuottamaan kuvaa ja ymmärrystä menneisyydestä, jotta voimme ymmärtää nykyisyyttä ja ennustaa sekä suunnitella tulevaa.

– Arkeologina minulle ajatus siitä, että tutkii ihan oikean ihmisen maallisia jäänteitä, on aina huikea, kertoo luututkimukseen erikoistunut arkeologi Kristiina Mannermaa. 

Tarinoita elämästä ja kuolemasta

Hautatutkimus on monipuolinen tutkimusalue, jonka merkitys arkeologiassa on Mannermaan mukaan valtava. Hautatutkimuksella voidaan tuottaa rutkasti tietoa esimerkiksi haudoissa lepäävien vainajien elämästä ja kuolemasta.

– Pelkästään ihmisluista voidaan saada tavattomasti tietoa haudatusta henkilöstä, kuten hänen terveydentilastaan, sairauksistaan, ravinnostaan ja muista elämän jättämistä merkeistä tai kuolemaan johtaneista syistä.

Mannermaan mukaan luut kertovat myös esimerkiksi iästä, sukupuolesta, pituudesta, mittasuhteista ja patologisista sekä synnynnäisistä ja rakenteellisista ominaispiirteistä. Niistä saatavan DNA:n ja stabiilien isotooppien avulla voidaan selvittää perimää, ravintoa, liikkumista sekä hiusten, ihon ja silmien väriä, vaikka mitään pehmytosia ei olisi jäljellä. Hautoja ja luita tutkimalla voidaan kurkottaa kuitenkin myös yksittäisten ihmisten elämäntarinoita ja biologisia ominaisuuksia syvemmälle.

–  Haudat kertovat aina tarinaa paitsi yksilöiden elämästä, myös yhteisöistä, kulttuurista ja ajatusmaailmasta. Niitä tutkimalla voidaan saada loputtomasti tietoa muinaisten ihmisten elämästä, uskomuksista sekä yhteisöjen elinkeinoista, sosiaalisista rakenteista ja muuttovirroista. Myös uskonto, ideologia ja ajatukset kuolemasta tai siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu, ovat aina vaikuttaneet hautaustapoihin, kertoo Mannermaa.

Arkeologille haudat ovatkin portti tuhansien vuosien takaisiin maailmoihin ja menneisiin aikoihin, joissa tutkittavaa riittää.

Arkisia kaivauksia ja muinaisia rituaaleja

Suomessa hautoja avataan tällä hetkellä hyvin monenlaisista syistä. Hautojen parissa työskentelevät tutkivat esihistoriallisia ja historiallisia hautoja. Aineistojen avulla selvitetään muun muassa rautakauden yhteisöjä, paimentolaiskulttuurin vaikutuksia Euroopassa ja lasten kuolemaan liittyviä tunteita sekä sosiaalisia identiteettejä. Hautoja tutkivat arkeologit kaivavat eri-ikäisiä kohteita satoja vuosia vanhoista tuhansia vuosia vanhoihin hautoihin. Muinaiset haudat ovat osa suojeltua kulttuuriperintöä ja ne kuuluvat muinaismuistolain piiriin. Näin vanhoja hautoja ei omista kukaan, vaan ne ovat yhteistä kansallisomaisuutta. Hautoja avataan kuitenkin myös arkisemmista syistä.

– Syitä hautojen avaamiselle on monia. Usein syyt kaivamiseen liittyvät rakennushankkeisiin, joita suunnitellaan tunnettujen muinaisjäännösten alueelle. Joskus esimerkiksi kivikautisia hautoja löytyy yllättäen asuinpaikkojen kaivausten yhteydessä. Nykyajan hautoja avataan joskus myös isyystutkimuksia ja rikosten selvittämistä varten, kertoo Mannermaa.

Viime vuosikymmeninä hautatutkimuksessa ollaan kiinnostuttu entistä enemmän myös varsin yllättävistä haudoista, kuten Mannermaan nykyiset kaivaukset osoittavat.

– Parhaillaan tutkin suomenhevosen hautoja ja kahta esihistoriallista, mahdollisesti rituaalista karhun hautausta Suomessa ja Venäjällä sekä yhtä hirven rituaalista hautausta Suomessa, paljastaa Mannermaa.

Hänen mukaansa eläinten hautoja avaamalla voidaan selvittää paitsi villieläimiin liittyviä uskomuksia ja rituaaleja, myös muun muassa kotieläinten historiaa ja ominaisuuksia. Eläinhautaukset kertovatkin myös laajemmin menneistä kulttuureista. Mannermaan omassa hankkeessa, Animals Make Identities, esimerkiksi selvitetään noin 8000 vuotta vanhojen metsästäjä-keräilijäyhteisöjen identiteettejä ja eläinsuhteita erilaisten, jo aiemmin kaivettujen hautalöytöjen avulla.

Syvä kunnioitus kertoo tutkijan etiikasta

Kuten kaikkea tutkimusta, myös hautojen ja kuoleman tutkimusta ohjaavat syvät eettiset kysymykset ja arviointi, joita ilman laadukasta työtä olisi mahdotonta tehdä. Hautatutkimuksessa esimerkiksi kunnioitus tutkittavia kohtaan on perustavanlaatuinen osa työtä.

– Eettiset kysymykset liittyvät siihen, että hautoja avatessamme olemme tekemisissä ihmisen viimeisen lepopaikan kanssa. Tällöin kunnioitetaan paitsi kuolemaa ja kuollutta, myös vainajan elämää ja maallisia jäänteitä. Mitään sellaista ei saisi tehdä, mikä voisi loukata henkilöä hänen eläessään. Myös mahdollisesti elossa olevat sukulaiset tai yhteisön jäsenet tulee ottaa huomioon.

Mannermaan mukaan hautojen tutkiminen vaatii ymmärrystä paitsi tutkijaetiikasta, myös empatiakykyä ja taitoa kohdata erilaisia kulttuureita, uskontoja ja ideologisia vakaumuksia. Lisäksi tutkijalle on tärkeää ymmärtää, että asiat tai näkemykset, jotka itselle ovat tärkeitä, eivät välttämättä ole sitä muille – ja toisin päin.

– Arkeologit usein näkevät kaikessa materiassa niin paljon potentiaalia auttaa muinaisten yhteisöjen ymmärtämisessä, että suhde esimerkiksi ihmisten tai eläinten luustoihin ja muihin jäänteisiin muuttuu arkiseksi. Kuitenkin vaikkapa museoissa ihmisluustojen esittäminen saattaa joskus herättää myös pahennusta.

Vaikka hautojen ja kuoleman kanssa tekemisissä oleminen on arkeologille arkista työtä, jota tehdään ammattiroolissa, liittyy menneen äärellä olemiseen myös monenkirjavia tunteita. Oli kyseessä eläin tai ihminen, kertoo Mannermaa kokevansa hautoja kaivaessaan ja tutkiessaan hartautta.

– Arkeologina minulle ajatus siitä, että tutkii ihan oikean ihmisen maallisia jäänteitä, on kyllä aina huikea. Mietin aina, että juuri tämä oli oikeasti elävä ihminen; elävä ihminen siitä menneestä maailmasta, jota me arkeologit yritämme palasten perusteella hahmottaa.

Kristiina Mannermaan luento Kenen hautoja saa avata? kuullaan Tieteen päivillä perjantaina 15.1. klo 17.30-18.00. Luento lähetetään suorana lähetyksenä Tieteellisten seurain valtuuskunnan Tiedetv-kanavalla YouTubessa.