Jos rohkeus tieteessä ja tutkimuksessa kääntyy nerojen ylistämiseksi tai kapeaksi edistysuskoksi, ollaan pahasti hakoteillä. Tieteen päivillä (9.–13.1.2019) tutkija Saara Särmä, yliopistontutkija Syksy Räsänen ja tutkija Heikki Saxén kritisoivat tieteen haitallisia rohkeusmyyttejä ja ehdottavat tilalle raikkaampia tieteellisen rohkeuden malleja.

Tiede etenee, kun rohkeat, omaehtoiset ja synnynnäiset poikkeusyksilöt luovat uutta. Tieteen ja teknologian edistys on niin auvoista, että läpimurtoja jahdattaessa tulee uskaltaa ottaa suuria inhimillisiä ja ekologisia riskejä. Edelliset virkkeet ovat kärjekkäitä tapoja sanallistaa tieteelliseen rohkeuteen takertuneita myyttejä, joita Tieteen päivillä pyrkivät kitkemään Heikki Saxén, Syksy Räsänen ja Saara Särmä.

Saxén tutkii Tampereen ja Lapin yliopistoilla bioetiikkaa, jossa käsitellään lääke-, terveys- ja biotieteiden eettisiä ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tieteen päivillä hänen vetämässään sessiossa pohditaan monesta eri näkökulmasta, mitä geenitutkimuksen ja -teknologian viimeaikaiset läpimurrot tarkoittavat ja miksi niistä käytävään eettiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun on syytä panostaa. Saxén onkin tutkijantyönsä ohella ottanut osaa tähän keskusteluun.

Saxénin sessio on Tieteen päivillä 10.1. klo 10.00. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto (rajattu).

Helsingin yliopiston fysiikan osaston tutkijana sekä fysiikan tutkimuslaitoksen kosmologiaprojektin johtajana työskentelevä Räsänen on tunnettu tiedepersoona ja aktivisti. Tieteen päivien esitelmässään Räsänen kuitenkin kritisoi erityisesti tieteen julkista kuvaa, mutta myös sen tukirakenteita – kuten tutkimusrahoitusta – riivaavaa neromyyttiä, jonka kiiltokuvana loistaa Albert Einstein (1879–1955).

Myöskään Särmän aktiivisuus ei rajoitu hänen akateemiseen työhönsä. Särmä tutkii Maanpuolustuskorkeakoulussa terrorismia hybridisessä mediaympäristössä, mutta hän on myös feministi, aktivisti ja taiteilija, joka pyörittää ”radikaalin hauskaa”, feminististä ajatushautomo Hattua. Särmä vetää Tieteen päivillä sessiota, jossa käsitellään feminististä rohkeutta tieteessä. Hän kertoo pyytäneensä sessioon puhumaan tutkijoita, jotka ovat tehneet rohkeita ratkaisuja urallaan, ja joiden työssä on noussut esiin kysymys feministisestä rohkeudesta. Tätä on esimerkiksi tieteellisen uskottavuuden ja asiantuntijuuden sukupuolettuneisuuden huomaaminen ja vastustaminen.

Neromyyttejä ja liian uskaliasta edistysuskoa

Räsäsen mukaan tieteen neromyytti näkyy esimerkiksi haikailuissa ”seuraavan Einsteinin” perään. Vaikka Einsteinin ansiot ovat kiistattomat, selkeästi vääristyneitä Einstein-kuvitelmia on syytä oikoa. ”Einsteinilla oli keskeinen rooli yleisen suhteellisuusteorian muotoilussa, mutta hän ei työskennellyt yksin, vaan ponnisti eurooppalaisen teoreettisen fysiikan yhteisön ytimestä”, Räsänen sanoo. Hän lisää, että Einstein oli myös väärässä vastustaessaan ajatusta siitä, että maailmankaikkeus laajenee, mikä on yleisen suhteellisuusteorian eräs tärkeimpiä ennustuksia.

Räsäsen luento on Tieteen päivilllä 12.1. klo 14.30. Kuva: Kaisa Kangas (rajattu). 

Entä mitä Einstein-hehkutuksen hillitseminen voi opettaa tieteestä ja laadukkaan tutkimuksen edellytyksistä? Räsäsen mukaan on tärkeää ymmärtää, että tutkimusta tekee tiedeyhteisö, eivät irralliset yksilöt. ”Tutkimuksen vaaliminen on pitkäjänteinen prosessi, jossa pitää nostaa koko tutkijayhteisön valmiuksia”, hän selventää. Räsäsen mielestä nykyiset tutkimusrahoituksen rakenteet vaatisivat tässä suhteessa remonttia: ”Yhä suurempi osa rahoituksesta on kilpailtua, ja tutkimusrahoitusta haettaessa tutkijoiden odotetaan lupaavan mahdollisia läpimurtoja ja liioittelevan tutkimuksen merkitystä.” Särmän mukaan myös tutkijoiden feministisessä rohkeudessa korostuu tiedeyhteisön merkitys yli yksilöiden. ”Vaikka rohkeus näyttäytyy sessiossamme yksittäisten tutkijoiden tekemien valintojen ja toisintekemisten kautta, siitä huolimatta huomio kiinnittyy akateemisen maailman rakenteisiin ja siihen, miten voimme yhdessä niitä muuttaa”, hän selventää.

"Jokaisen tutkijan olisi hyvä kyetä itserefleksiivisyyteen niin tutkimuksen kuin muunkin akateemisen toiminnan osalta, ja siihen esimerkiksi feminismi antaa hyviä välineitä."

Tutkijoiden paineet olla poikkeuksellisia ja tavoitella suuria läpimurtoja saattavat johtaa toiseen tiedettä riivaavaan vahingolliseen rohkeusmyyttiin: tieteellinen ja teknologinen edistys on suurienkin riskien väärti. Saxénin mukaan esimerkki myytin oireesta saattaa olla geenitutkimuksen ja -teknologian liian nopea eteneminen suhteessa siihen, mihin ihmiset ja yhteiskunnat ovat valmiita. Valmiuksien puutteesta kertoo Saxénin mielestä se, että ihmiset eivät yleisesti ottaen ole kovin hyvin perillä geeniteknologiasta tai sen riskeistä.

Saxénin mukaan geeniteknologia antaa aihetta sekä optimismiin että pessimismiin: ”Lopulta lähinnä kysymys on siitä, kuinka paljon tuhoa pystytään välttämään, ja toisaalta siitä, voidaanko vastapainona saada aikaiseksi myös hyviä asioita, jotka myös mielellään hyödyttäisivät mahdollisimman monia, eikä vain harvoja rikkaita ja etuoikeutettuja.”

Raikkaampia tieteellisen rohkeuden malleja

Haastateltavat ovat yhtä mieltä siitä, että haitallisten rohkeusmyyttien vastustaminen ei tarkoita, että rohkeudesta puhumisesta tulisi luopua tieteessä. Esimerkiksi feministinen rohkeus voisi olla raikas korvike ongelmallisille myyteille. ”Vaatii rohkeutta toimia toisin tai tehdä epätyypillisiä valintoja tutkijana. Tämä nousee usein turhautumisesta vallitseviin olosuhteisiin, siihen mitkä ovat tutkimuksen tekemisen tai akateemisen uran luomisen edellytykset naisena, feministinä tai taiteilijana”, Särmä sanoo. Räsänen on toisin tekemisen rohkeuden tärkeydestä samoilla linjoilla. Hänen mukaansa rohkea tutkija tarttuu tieteellisesti kiinnostaviin aiheisiin, vaikka ne olisivat vaikeita, epäsuosittuja sekä riskialttiita oman uran ja uskottavuuden kannalta.

Feministinen rohkeus voidaan nähdä osana laaja-alaista feminististä tutkimusotetta, jota voidaan Särmän mukaan soveltaa millä tahansa tieteenalalla, vaikkei itse tutkittu ilmiö tai kehitelty teoria liittyisi suoraan feminismiin. Tutkimusotteeseen kuulu kriittisen huomion kiinnittäminen oman alan tieteentekemisen käytäntöihin ja instituutioihin sekä siihen, miten ne luovat esteitä tai etuoikeuksia tietynlaisille tutkijoille. ”Jokaisen tutkijan ei tarvitse olla feministi, mutta jokaisen tutkijan olisi hyvä kyetä itserefleksiivisyyteen niin tutkimuksen kuin muunkin akateemisen toiminnan osalta, ja siihen esimerkiksi feminismi antaa hyviä välineitä”, Särmä kiteyttää.

Särmä vetää sessiota Feministinen rohkeus tieteessä Tieteen päivillä 12.1. klo 14.00.

Saxénin mielestä tutkijoilta tulisi vaatia rohkeutta kyseenalaistaa. Tällä hetkellä sitä tarvittaisiin erityisen paljon geenitutkimuksen kentällä, jolla on hänen mukaansa käynnissä valtioiden välinen kilpajuoksu uusista innovaatioista. ”Tilanteessa, jossa geenitutkimuksesta toivotaan Suomelle uutta Nokiaa, on vaikea tuoda aidosti esiin myös uhkakuvia ja riskejä ilman, että pidetään veneenkeikuttajana”, Saxén sanoo.

Ikävien asioiden esiin nostamista ei myöskään kannata uskoa pelkkien rohkeiden yksilöiden varaan. Toimintatapoja ja rakenteita uudistamalla voidaan edistää rohkeiden kohtaamisien syntymistä ja ongelmien ratkaisua: ”Tarvittaisiin esimerkiksi kansalaisraateja, joissa asiantuntijat kertoisivat tavallisille ihmisille, mistä geenitutkimuksessa ja -teknologiassa on kysymys. Tämän pohjalta ihmiset keskustelisivat ohjatusti ja demokraattisessa hengessä aihepiiriin liittyvistä eettisistä ja yhteiskunnallisista kysymyksistä”, Saxén ehdottaa. Lisäksi hänen mukaansa tällä hetkellä geenitutkimuksessa voi päästä Suomessakin hyvin pitkälle vähällä inhimillisellä, yhteiskunnallisella ja eettisellä koulutuksella. Saxén painottaa, että ilman tieteenalarajat ylittävää osaamista ja ymmärrystä ollaan uuden tutkimuksen ja teknologian kanssa auttamatta hukassa.

Lisätietoja jutun haastateltavien ohjelmaosuuksista Tieteen päivillä (linkki avautuu ohjelmatietoihin):

Särmä: Feministinen rohkeus tieteessä.

Saxén: Vaarallisia kokeita – liiallista rohkeutta?

Räsänen: Rohkeaa tutkimusta luonnontieteissä.

Teksti: Otto Snellman.
Kansikuva: Einsteinia esittävä vahanukke Berliinissä (Pixabay).