Koneen Säätiö myöntää vuoden 2014 Tiedekynä-palkinnon
Koneen Säätiö myöntää vuoden 2014 Tiedekynä-palkinnon ympäristöntutkimuksen alan tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti. 25 000 euron suuruinen palkinto jaetaan keväällä 2015 voittajatekstin kirjoittajalle tai kirjoittajille.
Pyydämme nyt suomenkielisten tieteellisten lehtien, kirjojen ja artikkelikokoelmien julkaisijoita ja tekijöitä ilmoittamaan julkaisunsa kilpailuun. Arvioitaviksi otetaan ajanjaksolla 1.1.2012–31.12.2014 ilmestyneet julkaisut. Todellinen ilmestymispäivä ratkaisee, ei julkaisuun painettu ajankohta.
Kilpailun aikataulu on sellainen, että julkaisut on ilmoitettava kilpailuun 30.11.2014 mennessä Kalle Korhoselle (kalle.korhonen@koneensaatio.fi). Julkaisun voi ilmoittaa kilpailuun lehden toimituskunta, kustantamo tai tekijä. Ilmoittajan ei tarvitse valita lehdessä tai kirjasta ilmestyneistä artikkeleista suosikkiaan, vaan Tiedekynä-kilpailun esiraati tekee esikarsinnan palkinnon valitsijaa varten.
Lähetä julkaisu postitse tai tiedostona sähköpostitse Kalle Korhoselle, jos julkaisu ilmestyy vain painettuna tai maksullisesti verkossa. Viimeistään 31.12.2014 lähetetyt julkaisut otetaan huomioon. Verkossa avoimesti saatavilla olevista julkaisuista riittää verkko-osoitteen ilmoittaminen. Kilpailuun osallistuminen on maksutonta.
Lisätietoa vuoden 2014 kilpailusta:
http://www.koneensaatio.fi/fi/apurahat/vuoden-tiedekyna/2014/
Vuoden Tiedekynä –kilpailun sivu:
http://www.koneensaatio.fi/fi/apurahat/vuoden-tiedekyna/