Tiedekioski rakentuu vihdoin keskustakirjasto Oodiin

14.12.2022

Toistuvasti koronapandemian takia peruttu Tiedekioski nousee Oodin aulaan 13.–14.1.2023. Tiedekioski on tutkijoiden ja kansalaisten kohtaamispaikka, jonne voi pysähtyä kuuntelemaan lyhyitä tietoiskuja tai jäädä keskustelemaan päivystävien tutkijoiden kanssa. Ensimmäistä kertaa järjestettävän tiedetapahtuman teemana on Mieli.

Mielialat, mielipiteet, mielenmaisemat – mitä kaikkea tarkoitamme mielellä? Entä mitä mielestä voidaan oppia eri tieteenalojen keinoin? Aiheeseen erikoistuneet tutkijat käsittelevät Tiedekioskilla teemaa lukuisista näkökulmista. Luvassa on 16 tietoiskua ja kahden päivän edestä mieltä avartavia keskusteluja.

Keskustakirjasto Oodin julkisivu

Helsingin Keskustakirjasto Oodi. Kuva: Kuvio

Aivotutkija Riitta Hari kyseenalaistaa Tiedekioskin perjantain ohjelmassa totuttuja käsityksiä mielen yksityisyydestä. Osoittaako kykymme ymmärtää toisia ihmisiä, ettei mielemme olekaan täysin suljettu muilta? Filosofi Elisa Aaltola käsittelee vuorostaan eläinten mieliä. Tiesitkö esimerkiksi, että mehiläiselläkin on todennäköisesti tunteita? Entä mitä yhteiskunnallisia seurauksia eläinten mielellä on?

Lauantaina filosofitutkija Pärttyli Rinne pohtii, millainen on rakastava mieli. Ihmismieli kykenee rakastamaan lähes mitä vaan, mutta miksi ja miten? Päivän päätteeksi dosentti Marke Ahonen tarkastelee, miten mielen hyvinvoinnista huolehdittiin antiikin maailmassa. Sekä lääkärit että filosofit tarjosivat tällöin mielen hoitokeinoja, joskin erilaisista lähtökohdista.

Tiedekioski on Suomen suurimman tiedetapahtuman Tieteen päivien oheistapahtuma. Tutustu tietoiskujen aikatauluihin ja päivystäviin tutkijoihin osoitteessa tieteenpaivat.fi/fi/ohjelma-2023/tiedekioski.

Tiedekioskin konseptista ja ohjelmasta vastaavat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Koneen Säätiö, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Suomen ympäristökeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Nuorisotutkimusseura.