Tieteen päivien vuoden 2021 teema Hyvä ja paha tieto kutsuu tiedon luonteeseen liittyvien perimmäisten kysymysten äärelle. Päivillä pohditaan esimerkiksi sitä, millainen tieto on hyvää tai huonoa, kenen palveluksessa tieto on ja voiko tieteellä tehdä pahaa. Kysyimme viiden eri alan asiantuntijalta, millaisia ajatuksia päivien teema herättää heissä ja miltä tiedon kaksinaiset kasvot näyttävät heidän tutkimustyönsä valossa.

Kuva: Jaana Tihtonen

Poliittisen historian tutkija ja tietokirjailija Timo R. Stewart (VTT):

”Historioitsijana en oikeastaan miellä tietoa hyväksi tai pahaksi. Sen sijaan tieto voi olla paikkansapitävää tai paikkansapitämätöntä sekä paremmin tai huonommin perusteltua tulkintaa. Historian alalla hyvää ja huonoa tietoa lähestytään tiedon käytön ja väärinkäytön näkökulmista. Väärinkäytöllä tarkoitetaan historiaa, jota kirjoitetaan tarkoitushakuisesti esimerkiksi jonkun poliittisen tai uskonnollisen aatteen perustelemiseksi. Ideologia ohjaa tulkintaa ja historialla perustellaan sen myötä vaikkapa viholliskuvia tai vallanpitäjien etuoikeuksia. Jako hyvän ja huonon tiedon välillä on kuitenkin myös historian näkökulmasta häilyvä, koska kirjoittajansa maailmankuvasta vapaata historiaa ei ole. Tällöin historiatulkintojen käytön kannalta merkittävää on se, miten tulkinnat perustellaan ja miten avoimesti niitä voidaan haastaa. Tiedon käytössä yksittäisiä tulkintoja tärkeämmäksi nousevatkin historiantutkimuksen, tieteentekemisen ja julkisen keskustelun yhteiskunnalliset raamit.

Tieteen päivillä käsittelen tiedon ja totuuden roolia nykypolitiikassa Vale, emävale vai vaihtoehtoinen fakta – Poliittisen retoriikan muutos? -paneelissa. Kyse ei ehkä ole hyvästä ja pahasta tiedosta normatiivisessa mielessä, vaan siitä, onko oletus tiedon merkityksestä jotenkin murtunut. Monien populististen puolueiden ja poliitikkojen retoriikassa tiedon ja faktojen merkitystä on tarkoituksella relativisoitu. Heille tieto ei ole muuttunut pahaksi, vaan he ovat halunneet tehdä siitä anteeksipyytelemättömästi mielipidekysymyksen. Tämä edustaa jonkinlaista murrosta poliittisen retoriikan kulttuurissa; kaikesta on tullut tietoa. Kun perinteisempi propaganda pyrkii vakuuttamaan kuulijansa siitä, että joku väite on totta ja sen voi tietää todeksi, tehdään uudessa retoriikassa todesta mielipideasia. Näin kenen tahansa kokemus pyritään asettamaan samalle viivalle vaikkapa tieteellisen tutkimuksen kanssa.”

Kuva: Kai Widell

Tutkimusjohtaja, professori ja ympäristöpolitiikan dosentti Eeva Primmer (SYKE):

”Tiedon välittämisen kanavat ja niiden tuottamat painotukset ovat tällä hetkellä isossa murroksessa. Digitaalisuus haastaa tieteen, median, kansalaiskeskustelun ja jopa demokratian. Hyvä tieto on sellaista, jolla on vankka päättely ja empiirinen todentaminen taustallaan. Hyvää tietoa tuotetaan avoimen ja laajakatseisen kiinnostuksen innoittamana, tutkijan ammattitaidolla tai muutoin systemaattisella otteella. Ympäristöalalla suurille yleisöille välitettävä hyvä tieto on sellaista, joka puhuttelee. Havainnot hienoisista muutoksista päästöissä tai elinympäristön heikkenemistrendeissä eivät tärkeydestään huolimatta tuota muutoksia. Paha tieto taas ei ole tietoa, vaan vääristynyttä tai vääristeltyä tietoa. Myös sellainen tieto, jota systemaattisesti käytetään väärin, voidaan nähdä pahana. Silloin vika on kuitenkin tiedon käytössä, ei tiedossa itsessään.

Ympäristöalan näkökulmasta tieto voi olla hyvää tai pahaa myös sen vaikutusten näkökulmasta. Ympäristöalan tutkimustuloksilla on vaikutuksia ihmisiin ja elinkeinoihin varsinkin silloin, kun ne otetaan huomioon politiikassa ja päätöksenteossa. Päätöksenteko voi tuottaa joko häviäjiä tai voittajia. Silloin, kun ympäristötutkimusta ei kuulla, häviäjiä ovat ne, joille ympäristöarvot ovat tärkeitä. Tämä asetelma tuottaa vastakkainasettelua myös tiedon suhteen. Yhteiskunnan eri osapuolten voi olla vaikea hyväksyä niitä tuloksia, jotka eivät ole linjassa heidän etujensa mukaisesti, ja tietoa aletaan väittää pahaksi. Omaa argumentaatiota tukevaa tietoa taas pidetään hyvänä. Tutkijoilla on tärkeä välittäjärooli tällaisissa tilanteissa; heidän tehtävänään on arvioida tiedon pätevyyttä ja viestiä sen painoarvosta.”

Kulttuuriantropologian tutkijatohtori Kristiina Korjonen-Kuusipuro (Itä-Suomen yliopisto)

”Antropologia pyrkii ymmärtämään ihmiselämän kirjoa sen kaikessa moninaisuudessa – moniäänisesti. Olen usein hämmästynyt siitä, miten yksinäänisiä haluaisimme olla. Myös tieteessä on toisinaan vaikea nostaa esille valtavirrasta poikkeavia näkökulmia. Esimerkiksi ihmisten kokemustietoa ja kokemustietoon liittyviä tunteita pidetään joskus ”pahana”; ne pyritään alentamaan pelkiksi mielipiteiksi. Tunteiden sosiokulttuurinen tarkastelu on hankalaa, kun tutkimus ei yksiselitteisesti mittaa ja luokittele, mutta voimme silti tulkita tunteita kehollisuuden kautta. Vaikka tutkijat ovat jo pitkään ymmärtäneet, etteivät järki ja tunne sulje toisiaan pois, saatetaan tunteet yhä edelleen nähdä järjen vastakohtina – ja siten jollain tavoin ”pahoina”. Useammin kuin kerran olen joutunut tilanteeseen, jossa joudun perustelemaan, miksi etnografian keinoin hankittu tieto on tiedettä.

Tieteen päivillä tarkastelen tiedon kaksinaista luonnetta esityksessäni Hyvä ja paha kokemustieto – tunteet ikäihmisten teknologiasuhteissa. Tämä on tärkeä ja ajankohtainen aihe, sillä digitalisaatio etenee vauhdilla. Kaikilla ei kuitenkaan edelleenkään ole sen hyödyntämiseen tarvittavia laitteita tai taitoja. Digitalisaatio on tuonut mukanaan paljon hyvää, mutta se saattaa herättää myös negatiivisia tunteita, kuten erilaisia pelkoja, häpeää ja jopa ahdistusta. Elämme digihypen keskellä ja siihen liittyviä negatiivisia tunteita saatetaan joskus pitää pelkkänä muutosvastarintana.”

Johtava asiantuntija ja Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittaja Tuukka Tammi (THL):

”Harvoin jos koskaan itse tieto on hyvää tai pahaa. Se vain on. Sen sijaan tiedon käyttötapa tai tulkinta voi olla ”pahaa” – tahattomasi tai tahallisesti. Tiedon tahallista väärinkäyttöä tai tarkoitushakuisia osatotuuksia näemme julkisessa keskustelussa tämän tästä. Tahattomasta pahasta esimerkkinä taas toimivat – ainakin osittain – ympäristöongelmat: ne ovat paljolti seurausta tieteen ja teknologian saavutuksista, jotka ovat tuottaneet ihmiskunnalla hyvinvointia ja vaurautta. Sivutuotteenaan ne ovat kuitenkin synnyttäneet ympäristökatastrofin, jota nyt yritetään suitsia ”hyvällä” tieteellisellä tiedolla. Tietämättä mihin sekään lopulta johtaa. Sosiologi Zygmunt Bauman on kuvannut tätä hyvän ja pahan tiedon paradoksia modernissa ajassa käärmeeksi, joka syö omaa häntäänsä.

Tieteen päivillä puhun hyvän ja pahan tiedon vuorovaikutuksesta sekä tiedon luotettavuudesta muun muassa tiedeviestinnän näkökulmasta podcastissa Hyvän tiedon vartijat.”

Kuva: Petri Hurme

Professori Helinä Melkas (Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto)

”Innovaatiotutkimuksessa hyvään tietoon ja sen luonteeseen liittyvät kysymykset ovat aina vain keskeisempiä digitalisaation monimuotoisuuden ja sen aiheuttaman sosioteknisen murroksen vuoksi. Hoivarobotiikka uudentyyppisenä ”teknologiaryppäänä” on hyvä esimerkki tästä. Käyttäjälähtöinen innovaatioajattelu korostaa käyttäjien kokemustiedon kuuntelemista ja tarpeiden ymmärtämistä, mutta kokemustiedon esiin saamisessa erilaisilta käyttäjiltä ja sen aidossa hyödyntämisessä hoivarobotiikan suunnittelun sekä käytön eri vaiheissa on vielä paljon kehitettävää. Uusiin teknologioihin, kuten hoivarobotiikkaan, liittyy paljon hypeä, joka helposti hämärtää isoa kuvaa siitä, mikä teknologioiden tehtävä hoivassa on. Tällaisia perusasioita koskevaa tietoa ei välttämättä myöskään nähdä ”hyvänä” tai kovinkaan ”jännittävänä”. Kokemustieto ja monitieteisyys ovat kuitenkin hoivarobotiikan kaltaisten suurten sosioteknisten murrosten keskiössä; niitä koskevassa keskustelussa tarvitaan monia tieteenaloja, ei vain niitä ilmeisimpiä. Välillä olen hämmästynyt siitä, miten yksiäänistä tiedekin voi olla."

Tieteen päiviä vietetään 13.1.–17.1.2021. Ohjelmassa syvennytään moniäänisesti ikiaikaiseen ongelmaan tiedon hyvästä ja pahasta luonteesta.