Uutuuskirja Kaikenlaista rohkeutta: syvenny Tieteen päivien teemaan

4.1.2019

9.–13.1.2019 järjestettävien Tieteen päivien teema on rohkeus. Uutuuskirja Kaikenlaista rohkeutta esittelee rohkeuden ulottuvuuksia ja raameja tieteessä, yhteiskunnassa ja ihmisten toiminnassa. Kirja julkaistaan Tieteen päivillä 9.1.

Rohkeutta kuvastaa helposti rämäpäinen pelottomuus, jonka siivittämänä muutetaan toiselle puolen maailmaa tai lähdetään tutkimaan maapallon tuntemattomia laitoja maineen ja kunnian toivossa. Antiikissa rohkeus asettui oikeudenmukaisuuden, viisauden ja kohtuullisuuden rinnalle yhdeksi neljästä perushyveestä.

Rohkeus voi olla suuria tekoja esimerkiksi tieteessä tai yhteiskunnallisten normien kyseenalaistamisessa, jolloin niillä vavisutetaan vallitsevia ennakkoluuloja. Toisaalta rohkeus voi näkyä myös näennäisen pienissä asioissa, kuten läheisen koskettamisessa tai oman äänen kuuluville saamisessa työyhteisössä.

Tieteen päivien 2019 kirja Kaikenlaista rohkeutta tarkastelee sisukkuuden ja uskalluksen raameja yhteiskunnassa, tieteessä ja yksilöiden välillä. Teoksessa avautuvat rohkeuden näkökulmasta esimerkiksi avaruustutkimuksen tekeminen ja riskit, eritaustaisten ihmisten kohtaaminen arjessa, vähemmistöjen oikeuksien ajaminen sekä keskustelu ympäristöasioista ja terrorismista. Teoksen kirjoittajakunta koostuu useiden eri tieteenalojen tutkijoista.

Avaruuslennoissa hermoja koettelee nimenomaan jatkuvasti vaaniva epäonnistumisen mahdollisuus. Avaruussukkuloille tapahtuneet kaksi tuhoisaa onnettomuutta ovat tunnetuimpia, koska niissä menetettiin ihmishenkiä. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet lukuisat miehittämättömien alusten haverit, joiden taustalla on hämmästyttävän usein ollut inhimillinen erehdys joko suunnittelussa tai toteutuksessa.” professori Hannu Koskinen

Rohkeus ja luottamus kytkeytyvät kuitenkin vahvasti ympäristökriisiin. Ympäristöongelmien lievittäminen vaatii rohkeutta ja samalla tuon rohkeuden osoittamista psykologisesti viisailla tavoilla. Luottamus, joka on monin tavoin perusta toimiville yhteiskunnille, saa vuorostaan kovia kolauksia nimenomaan ympäristöongelmien huonon hoitamisen vuoksi.” tutkijatohtori Panu Pihkala

Liberaalin ja demokraattisen länsimaisen yhteiskunnan näkökulmasta asetelma, jossa julkinen keskustelu terrorismista ajautuu umpikujaan, on vähintään haastava. Onkin kysyttävä, mitä tapahtuu, kun yhteys julkisuuden ja demokraattisen yhteiskunnan välillä rikkoutuu, kuten keskustelu terroristisesta väkivallasta esimerkkitapauksessa näyttää osoittavan.” apulaisprofessori Johanna Sumiala

 

 

Lisätietoa kirjasta (mm. sisällys) ja tilaukset Gaudeamuksen verkkosivuilla. Voit myös ostaa kirjan Tieteen päivillä Helsingin yliopiston päärakennuksen ala-aulasta (Gaudeamuksen ja Tiedekirjan myyntipisteet). Tieteen päivien ja Gaudeamuksen Kaikki-sarjassa on ilmestynyt vuodesta 2009 alkaen yhteensä kuusi teosta. Ne on julkaistu aina Tieteen päivien aikana.

 

Perehdy kirjan teemoihin Tieteen päivillä: Kaikenlaista rohkeutta -kahvilakeskustelu (10.1.2019 klo 14.00)

 
Teksti: Gaudeamuksen tiedotteen (3.1.2019 klo 9:00) pohjalta