Puheenjohtaja: Yliopistonlehtori, dosentti Mervi Kaarninen (Tampereen yliopisto)

Professori Hanna Snellman (Helsingin ylipisto): Kansallinen tieteessä – tavoitteesta rasitteeksi

Yliopistonlehtori, dosentti Ann-Catrin Östman (Åbo Akademi): Tiedeyhteisöjen kylät – yhteisö ja tieteiden rajat

Professori Kustaa Vilkuna (Jyväskylän yliopisto): Tyhjentyneiden tutkimustonttien jälleenrakentaminen

Työryhmässä tarkastellaan, miten tieteellisen vapauden rajoja on pystytetty ja purettu. Käytämme esimerkkinä yhteisötutkimusta, jota varsinkin kansatieteen, folkloristiikan ja paikallishistorian tutkijat ovat harjoittaneet 1900-luvun alusta lähtien. Kun 1900-luvun alussa lähdettiin liikkeelle yhteisten kysymysten parissa, vuosisadan puolivälin jälkeen tieteenalarajat – ja siten myös tutkijan vapauden rajat – määriteltiin tiukemmin. Tieteen historian näkökulmasta tieteenalojen rajojen määrittelemisessä on sekä vahvuutensa että heikkoutensa.

Tieteenalan vahva identiteetti tuottaa yhteisöllisyyttä, yhteistä kieltä ja teoreettista ymmärrystä, mutta sen sivutuotteena syntyy ulossulkemista ja vapauden rajoja, jotka määrittävät, mitä kullakin tieteenalalla kuuluu tutkia ja mitä ei saa tutkia. Tieteenalojen identiteettikamppailussa yksittäisen tutkijan vapautta rajoittavat tieteenalamäärittelyt, jotka kertovat, mikä on kansatiedettä ja mikä ei sitä ole, mikä on historiantutkimusta ja mitä siihen ei kuulu. Oman lisänsä näihin rajankäynteihin toi 1900-luvun kielikysymys, joka määritti, mitkä ovat suomenkielisen ja ruotsinkielisen tutkimuksen rajat humanistisissa tieteissä.

Konkreettinen esimerkki tieteenalojen rajankäynnistä löytyy niin sanotuista kansallisista tieteistä, joihin 1900-luvun alussa kuuluivat yhtä hyvin kansanrunous, kansatiede ja kirjallisuus kuin historia ja oikeustiede. 1960-luvulla kansallisiin tieteisiin laskettiin enää kansalliset kielet, kirjallisuus ja kansankulttuurin tutkimus. Nostamme esiin yhteisötutkimuksen ja kansallisen historian moniulotteisia suhteita, joissa paikallinen ja kansallinen risteävät ja saattavat tuottaa metodologista nationalismia, jossa kansallisesta tulee tutkimuksen kyseenalaistamaton perusyksikkö.