Kirjailijan ammatti on muuttunut radikaalisti, kun sulkakynä ja muste ovat vaihtuneet digitaalisiin välineisiin. Luovan sanataiteen perusta on kuitenkin säilynyt yllättävän muuttumattomana: kirjoittaminen on jatkuvaa lisäilyä ja karsimista, testailua ja vatulointia, äkkijarrutuksia ja odottamattomia U-käännöksiä.

Kirjailijoiden työtä voi lähestyä tutkimalla heidän käsikirjoituksiaan tai selvittämällä, millaisia johtolankoja he ovat jättäneet tietokoneidensa kiintolevyille. Viestivätkö käsikirjoitukseen vedetyt henkselit suuresta erehdyksestä vai entistäkin paremmasta ideasta? Kuinka paljon sähköisiä jälkiä on tallentunut Kalle Päätalon oivalluksen hetkistä? Onko kirjailijoiden työtavoissa suuriakin eroja, jos katsomme, miten Aleksis Kiven, Minna Canthin ja Eino Leinon teokset ovat syntyneet?

• Puheenjohtaja: toimituspäällikkö, dosentti Sakari Katajamäki (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)
• dosentti Hanna Karhu (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Helsingin yliopisto): Ahaa-elämyksiä ja harhapolkuja – miten runot syntyvät?
• dosentti Sakari Katajamäki (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura): Työtavoiltaan kuin eri planeetoilta – Aleksis Kivi ja Minna Canth näytelmäkirjailijoina
• dosentti Veijo Pulkkinen (Helsingin yliopisto): ”Hirvijää, kuinka vaikijaa tämä on” – yrityksen ja erehdyksen jälkiä Kalle Päätalon tietokoneella