Kirjailijan ammatti on muuttunut radikaalisti, kun sulkakynä ja muste ovat vaihtuneet digitaalisiin välineisiin. Luovan sanataiteen perusta on kuitenkin säilynyt yllättävän muuttumattomana: kirjoittaminen on jatkuvaa lisäilyä ja karsimista, testailua ja vatulointia, odottamattomia U-käännöksiä ja reagointia ateljeekritiikkiin.

Kirjailijoiden ja muiden ammattikirjoittajien työtä voi lähestyä tutkimalla heidän käsikirjoituksiaan tai selvittämällä, millaisia johtolankoja he ovat jättäneet tietokoneidensa kiintolevyille. Viestivätkö käsikirjoitukseen vedetyt henkselit suuresta erehdyksestä vai entistäkin paremmasta ideasta? Kuinka paljon on tallentunut sähköisiä jälkiä Kalle Päätalon oivalluksen hetkistä? Onko kirjailijoiden työtavoissa suuriakin eroja, jos katsomme, miten Aleksis Kiven ja Minna Canthin teokset ovat syntyneet? Entä kuinka säädeltyä tiedekirjoittaminen on 2000-luvun Suomessa?

• Puheenjohtaja: toimituspäällikkö, dosentti Sakari Katajamäki (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)
• dosentti Sakari Katajamäki (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura): Työtavoiltaan kuin eri planeetoilta – Aleksis Kivi ja Minna Canth näytelmäkirjailijoina
• dosentti Veijo Pulkkinen (Helsingin yliopisto): ”Hirvijää, kuinka vaikijaa tämä on” – yrityksen ja erehdyksen jälkiä Kalle Päätalon tietokoneella
• FT Niina Hynninen (Helsingin yliopisto) ja FT Hanna-Mari Pienimäki (Tampereen yliopisto): Ideasta tutkimusartikkeliksi: Miten tutkijan kirjoittamiseen puututaan?