Professori Mikael Fogelholm (Helsingin yliopisto)

Vielä 1800-luvun lopulla tietomme ravinnosta ja ihmiskehon tarpeista olivat erittäin vajavaiset ja virheelliset. Ravitsemusfysiologiassa otettiin suuria loikkia eteenpäin noin 100 vuotta sitten, jolloin ravintoaine ravintoaineelta alettiin ymmärtää, mitä ihminen tarvitsee pysyäkseen hengissä. 1950-luvulla tutkimuksen pääpaino alkoi siirtyä puutteellisesta virheelliseen ruokavalioon. Samalla tutkimuksesta tuli monimutkaisempaa. Puutteessa on aina kyse yhden ravintoaineen vaikutuksista, mutta virheellisessä ruokavaliossa puhutaan monista ravintoaineista, jotka vaikuttavat monitekijäisiin sairauksiin. Nykyaikainen ravitsemustiede on ottanut käyttöön uusia tapoja tutkia ravintoaineiden saantia. Tästä huolimatta isot harppaukset tieteenalalla ovat nykypäivänä harvinaisia.