Uhanalaiset? Museot ja tiede
Museoilla on tärkeä tehtävä tutkimuksen tekijänä ja edistäjänä, mutta millaista tutkimusta museoissa tehdään ja miksi? Miten tutkimuksellinen ote näkyy museoiden ja tiedekeskusten toiminnassa?
Paneelissa keskustellaan paitsi museoiden roolista luotettavan tiedon tuottajina ja välittäjinä, myös museokokoelmien merkityksestä tutkimusaineistoina ja siitä minkälaisia narratiiveja niistä muodostuu. Lisäksi avataan, mitä tutkimuksellisuus tarkoittaa museokontekstissa ja minkälaisia yhteistyömahdollisuuksia museoilla on yliopistojen tai muiden tutkimusinstituutioiden kanssa. Keskustelussa pohditaan myös yleisön vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia.
Lyhyissä puheenvuoroissa tuodaan esille yksittäisiä esimerkkejä, joissa erehdysten kautta on oivallettu jotakin uutta.
Keskustelijat:
- Puheenjohtaja: professori Laura Kolbe (Helsingin yliopisto)
- toimitusjohtaja ja dosentti Susanna Pettersson (Suomen Kulttuurirahasto)
- apulaisprofessori ja arkkitehti Panu Savolainen (Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA)
- kokoelmapäällikkö Hanna Laakkonen (Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Luonnonhistoriallinen museo)
- pääsihteeri ja tutkija Johanna Enqvist (Suomen tiedekeskukset ry, FINSCI-hanke ja Suomen muinaismuistoyhdistys ry)
Järjestäjät: A&D museo, Helsingin kaupunginmuseo, KAMU Espoon kaupunginmuseo, Museovirasto, Vantaan kaupunginmuseo, Helsingin yliopisto, Rakennustaiteen Seura, Taidehistorian seura